keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Videoita ravintola- ja cateringalalle.

Olen tämän kevään aikana työstänyt videoprojektia ravintola- ja cateringalalle luokkalaiseni kanssa. Tehtävänämme oli tehdä 2 videota, toinen lihakeiton valmistuksesta ja toinen leipätaikinan valmistuksesta.

Projektin aikana opin käyttämään imovieta editointiin. Valmiiden videoiden julkaisemisessa oli hieman ongelmia, mutta lopulta ne saatiin julkaistua. Videot ladattiin salon seudun ammattiopiston youtube kanavalle, josta laitettiin linkki cateringalan essun taskussa- blogiin.


tiistai 21. toukokuuta 2019

17.5 Marimekon muotinäytös ja esillepanoja.

   Lähdimme 17.5 Katsomaan Marimekon kevätmuotinäytöstä Helsinkiin. Helsinkiin saavuttuamme saimme kierrellä hetken aikaa vapaasti, jonka jälkeen kokoonnuimme espan puistoon katsomaan muotinäytöstä. Juontajana oli Maria Veitola ja musiikista vastasi D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. Muotinäytöksen jälkeen söimme eväät puistossa. Itse pidin muotinäytöksestä todella paljon.

Taika Mannila:
magicmannila

Lina Schiffer:
hawksterlina

Maria Veitola:
mariaveitola
















Muotinäytöksen jälkeen saimme tehtäväksi lähteä kuvaamaan liikkeiden näyteikkunoita ja esillepanoja.


Minna Parikka.

  
Superdry.



Marimekko.


Kalevala jewelry.


Monki.


Louis Vuitton.

Artek.






keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Tiimioppiminen| millainen on unelmatiimi?

   Mitä on tiimioppiminen? Tiimioppiminen on yhteistoiminnallista ja vuorovaikutuksellista oppimista, jossa tärkeää on itse ryhmä ja tiedon jakaminen muille tiimin jäsenille.

    Sain koulussa tehtäväksi kirjoittaa blogiin itsensä johtamisesta ja tiimioppimisesta
ja ryhdyin pohtimaan, millainen on unelmatiimi.



Yhteinen halu voittaa
   Tiimissä pitää olla yhteinen halu voittaa.
Tiimin toimintaa ohjaa yksi selkeä tavoite, jonka toteutumiseksi
jokainen on valmis sitoutumaan ja tekemään töitä sen saavuttamiseksi.
Yhteinen tavoite johtaa työn tehokkuuteen.

Monipuolinen osaaminen
   Tiiminvetäjä ei valitse vain itsensä kaltaisia,
vaan monenlaisia ihmisiä eri rooleihin.
Unelmatiimi koostuu erilaisista ihmisistä, joilla kaikilla on erilaista
tietoa ja erilaisia vahvuuksia ja
joita hyödynnetään monipuolisesti tiimin työskentelyssä.
Erilaiset vahvuudet antavat uusia näkökulmia tiimin työskentelyyn.

Rohkeus oppimiseen
   Unelmatiimissä innostus on sitä,
että jäsenet rakastavat uuden oppimista.
Tiimissä tärkeää on oman tiedon ja taidon jakaminen muiden kanssa,
joka mahdollistaa tiimiläisten uuden tiedon ja taidon oppimisen.

Luottamus
   Ei pidä sietää ketään, joka rikkoo luottamuksen.
Yksi tiimin tärkeimmistä ominaisuuksista on luottamus toisiin.
Luottamus vahvistaa tiimiä ja vastuun ottaminen työskentelyssä opettaa
enemmän kuin se, että vastuu olisi vain yhdellä tiimiläisellä.

Yhdessä tekemisen merkitys
   Kehitetään tiimille tarina, joka luo työhön ylpeyttä.
Unelmatiimissä kaikki ovat yhdenvertaisia ja jokaisen mielipide on tärkeä.
Tiedot ja taidot tarttuvat työskentelemällä yhdessä, oppimalla muilta
ja inspiroimalla muita tiimin jäseniä.

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Kuvausseinien rakentaminen.

Tämän viikon projektinani on ollut kuvausseinien rakentaminen sähköyrityksen  kuvausjärjestelyjä varten. Kävin Salon puutavarassa sekä Passelissa hakemassa paneelia, nauloja ja maalia. Rakensin paneeleista 1m x 1m kokoisia seinäkkeitä joihin olisi tarkoitus kiinnittää pistorasiat ja katkaisijat kuvaamista varten.


Seinäkkeitä rakennetaan yhteensä 3 ja jokainen maalataan eri väriseksi.


tiistai 7. toukokuuta 2019

Asiakkaana JHS-Sähkö.

   "JHS-Sähkö Oy on vuoden 2007 lopulla perustettu sähköurakointia ja sähkösuunnittelua yksityisille, yrityksille sekä julkisille yhteisöille tuottava yritys. Toimenkuvamme muodostuu omakotitalojen, liike- ja julkisten rakennusten sekä teollisuuden tuotantolinjojen ja -koneiden sähköistyksestä. Teemme myös pienenpiä asennus sekä korjaustöitä yksityisille talouksille." 

 " Asentajamme ovat kaikki alan rautaisia ammattilaisia, joilla on useimmilla jo yli vuosikymmenen kokemus alalta, Henkilökuntamme on aina ajanmukainen vastaten ympäristön ja asiakkaidemme muuttuviin tarpeisiin.Kehitämme toimintamme laatua aktiivisesti. Kaikki laatutavoitteemme on johdettu asiakkaidemme tarpeista. Asiakastyytyväisyys on meille etusijalla."

- kopioitu nettisivuilta. Yrityksen nettisivuille pääset tästä.

Seuraava asiakastyöni on tuotekuvaukset sähköalan yritykselle. Selasin nettiä ja tein pinterest taulun johon hain ideoita kuvauksia varten.

torstai 2. toukokuuta 2019

Kuvausjärjestelyt | Arabia astiakuvien muokkaus.

   Olen nyt treenannut kuvien käsittelyä lightroomilla. Käytin rypäle- astioiden kuvaamisessa teemana aamiaiskattausta. Valitsin kuvatyypiksi flatlayn, sillä se toi kyseiset astiat hyvin esiin. Taustana käytin vanhaa arkun kantta, sillä se toi tunnelmaa.

Nämä kuvat ovat käsitelty lightroomissa:


Lasiastian kuvaaminen osoittautui haastavaksi enkä onnistunut saamaan lasiastiaa hyvin esiin. Rupesin tutkimaan lasin kuvausta ja ryhdyin kuvaamaan niitä uudestaan.








 Rakensin kuvaushuoneeseen lasikuution ympärille "kopin" jotta saisin kuvasta tarpeeksi pimeän. Tilan pimentäminen oli aluksi todella hankalaa, mutta sain kuvat opettajan avustuksella onnistumaan. Tällä kertaa otin kuvat sivusuunnasta enkä flatlayna jotta lasi tulisi kauniisti esiin.

Nämä kuvat ovat jo käsitelty lightroomissa: