tiistai 25. syyskuuta 2018

Ensimmäinen asiakastyö

Rakensimme tänään ensimmäistä kertaa näyteikkunan tiimimme kanssa. Hankimme asiakkaan kaupungilta jolle suunnittelimme näyteikkuna esillepanon. Teimme luonnoksia jotka esiteltiin asiakkaalle ja joiden pohjalta rakensimme näyteikkunan.

Helsinki 24.9

Vietimme 24.9 päivän Helsingissä. Meillä oli tehtävänä valokuvata kauppojen näyteikkunoita, esillepanoja ja ikkunateippauksia. Oma suosikkini oli ehkä Minna Parikka, koska ikkunan esillepano oli persoonallinen, näyttävä ja kaunis.

Marimekko


Monki



Minna Parikka



Nougat


Cilla's

Granit


Vepsäläinen


Stockmann: sisustusosasto





torstai 20. syyskuuta 2018

habitare 2018


Kävimme 13.9 habitaressa ryhmäni kanssa. meillä oli tehtävänä valokuvata messuilla ja tehdä siitä blogipostaus. Messut olivat kokonaisuutena ihan mielenkiintoiset ja inspiroivat. Kaikki esillepanot olivat hyvin tarkaan mietittyjä ja todella mielenkiintoisia. Messuilla tuli myös vahvasti esiin trendivärit (keltainen,sininen,vihreä,punainen). Tässä myös ottamiani kuvia messuilta.











perspektiivit

Harjoittelimme yhden pakopisteen perspektiivissä piirtämistä.





Arvoperspektiivi on kuvaustapa, jossa henkilöiden koko kuvapinnalla on suhteessa heidän sosiaaliseen, poliittiseen tai uskonnolliseen asemaansa. 

Ilmaperspektiivi on syvyysvaikutelma, joka syntyy kaukaisten kohteiden näkymisestä sitä vaaleampina ja sinertävämpinä mitä kauempana ne ovat.










sunnuntai 16. syyskuuta 2018

myymäläesillepano ja käyttöyhteystuote

Mallinuket kertovat ohikulkijoille uutuuksista ja myymälän valikoimasta.
Myymälän sisään tulossa (A-alue,frontti) mallinuket herättävät huomiota ja houkuttelevat asiakkaita.
Seinän yläosat näkyvät kauas ja sinne kannattaa laittaa torsoja, jotka puetaan seinän esillepanon asusteilla. Pue mallinuket houkuttelevasti ja aseta ne suoraan linjaan.

Peruukki ja kampaus vaikuttavat paljon mallinuken ulkonäköön ja näyteikkunan kokonaisvaikutelmaan.

Näyteikkunan suunnittelu


-Lähtökohtana esillepantavat tuotteet ja kohderyhmä.
-trendit
-ohjeistukset
yhtenäinen:
-ilme
-värit
-kuviot
Sommittelu
sotilaallinen (tarkka järjestys)
kolmio
symmetria
toisto
Väri
kylmä-lämmin
vastavärit
lähivärit
tehostevärit
Tuotteiden esillepano myymälässä

Kohtaamisjärjestys vaikuttaa myymälän myyntiin
Värien määrä minimiin (enintään kolme)
Asiakkaat ostavat silmillään
Kalusteet suoriin linjoihin
inspiroi ja innosta
Lisämyynti
Käyttöyhteystuote


Lisämyynti tarkoittaa sitä, että myydään asiakkaalle enemmän kuin mitä hän tuli hakemaan. Esimerkiksi asiakas ostaa housut ja hänelle myydään vyö tai tuikkukipon ostajalle myydään tuikkuja. Näitä lisämyyntituotteita kutsutaan käyttöyhteystuotteiksi. 

Moodboard

Tunnelma
kohderyhmä
arvomaailma












maanantai 10. syyskuuta 2018

naarila 4.9.2018

Vietimme ryhmäytymispäivää naarilassa 4.9.2018. Päivä vietettiin yhdessä ryhmäytymisleikkien parissa. Päivä oli kivaa vaihtelua opiskeluun ja oli kivaa viettää aikaa oman ryhmän kanssa.💛



sunnuntai 9. syyskuuta 2018

planssaus






1.Aloitin planssauksen tulostamalla sen suurkuvatulostimella.
2.Sen jälkeen leikkasin hukkapalan pois.
3.Laitoin teipit kapalevyn jokaiselle sivulle.
Planssaus kannattaa aloittaa lyhyiltä sivuilta.
4.Lähdin "uimaan" papeia kiinni kapalevyyn , jotta siihen ei tulisi ilmakuplia.





sunnuntai 2. syyskuuta 2018

kolme viikkoa amista takana! Koulu on tuntunut ihan mukavalta vaikkakin vähän stressaavalta ja opettajat ovat myös ihania💛. Ollaan tässä kolmen viikon aikana tutustuttu toisiimme, kouluun, perustettu blogi, opeteltu käyttämään illustraattoria  ja maccia sekä aloitettu ensimmäinen projekti, joka valmistuu pikkuhiljaa. Tää blogin kirjoittaminen on ollu tosi kivaa ja rentouttavaa. en oo oikein ikinä mitään päiväkirjaa tai blogia pitänyt joten tää on mulle vielä melko uutta ja on vielä paljon opittavaa. kävimme myös perjantaina 31.8 katsomassa Herb Rittsin valokuvanäyttelyn  Salon veturitallilla.