Näytetään tekstit, joissa on tunniste työssäoppiminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työssäoppiminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. syyskuuta 2020

Visualistina Puuilossa

 Myymälävisualistin työnkuva

Tavallinen työpäiväni alkaa yleensä hyllyjen ja hyllynpäälisten siivoamisella ja täytöllä. Jos aamulla sattuu olemaan vielä edellisen päivän kuormaa saatan myös purkaa sen loppuun. Kuormaa saapuu pitkin päivää monelta eri toimittajalta ja ensimmäiset lavat saapuvat 9-10 aikoihin aamulla. Kuormaa tulee yleensä noin 10- 20 lavaa riippuen päivästä. Puuilossa jokaisella myyjällä on oma osastonsa, esimerkiksi siivoustarvikkeet tai lemmikkiosasto. Jokainen myyjä huolehtii oman osastonsa siisteydestä, tuotteiden tilaamisesta sekä omien kuormien purkamisesta.

Myymäläesillepanot

Puuilossa esillepanot ovat oikeastaan aina hyllynpäätyjä. Siellä ei ole nimetty ketään tiettyä henkilöä visualistiksi. Esillepanojen rakentamiseen ei tule mitään tiettyjä ohjeita kuten esimerkiksi konsepteissa (carlings, h&m, musti ja mirri). Esillepanoja rakentaessa saan tehdä aina ihan oman mielen mukaan mikä on mielestäni hyvä asia. Esillepanoja uudistetaan noin 2 viikon tai kuukauden välein. Esillepanoissa käytetään hyllyjä, piikkejä, koreja sekä teholavoja. Ainoana sääntönä esillepanoissa voisin mainita, että lattialle ei saa ikinä pinota mitään vaan alla on aina oltava esimerkiksi hylly tai teholava.



Tässä esimerkkinä fairypääty, jossa käytin teholavoja. Tässä esillepanossa kiinnitin huomiota tutteiden ryhdikkyyteen. Asettelin fairypullot väreittäin ja kokojärjestykseen.


Tämä esillepano onnistui mielestäni todella hyvin ja saikin paljon kehuja muilta työkavereilta. Tarkoitus oli siirtää sesonkihyllyn päätyyn heijastimia sekä muita heijastavia tuotteita. Hyllyssä oli ennen muutostyötä uima-allas kemikaaleja, jotka siirsin omalle hyllypaikalleen. Tässä esillepanossa kiinnitin huomiota tuotteiden ryhmittämiseen. Tässä esimerkiksi pipot muodostavat yhden ryhmän, heijastavat hanskat toisen ryhmän, heijastinliivit kolmannen ja heijastimet neljännen ryhmän. lopuksi siirsin vielä heijastindisplayn päädyn viereen.



Tässä muutostyössä siirsin urheiluvälineet puutarhamyymälästä päätyyn. Päädyssä oli ennen hyönteismyrkkyjä, jotka taas siirrettiin puutarhamyymälään. Tässä esillepanossa kiinnitin huomiota värieihin ja niiden kautta ryhmittämiseen. tuotteita ei ollut kovin paljoa, joten lisäsin myös taloustavarapuolelta juomapulloja täydentämään päätyä. Lisäsin lopuksi jumppamatot koriin, jonka sijoitin päädyn vasempaan reunaan.

Yhteistyö

Olen työssäoppimisen aikana tehnyt paljon yhteistyötä muiden myyjien kanssa. Olen auttanut kuormien purkamisessa, hyllyjen siistimisessä sekä verkkokauppatilausten keräilyssä. Olen myös tarvittaessa leikannut asiakkaille metritavaraa, kuten mattoa, vahakangasta, kaapelia sekä letkua. Puuilossa on todella hyvä työilmapiiri ja kaikki auttavat toisiaan. 

Myymälän pohjaratkaisu



torstai 24. syyskuuta 2020

Puuilo

 Puuilo yrityksenä

Puuilo Perustettiin vuonna 1982 Kainuussa. Alkuaikoina kauppaa tehtiin kylien ja kaupunkien toreilla myymällä asiakkaille pienrautatavaraa vanhoista linja-autoista, jotka kiersivät ympäri Suomen. 2000-luvun vaihteessa yhtiö aloitti myymäläverkoston rakentamisen. Toukokuussa 2020 puuilolla oli yhteensä 29 tavarataloa suomessa. Lisäksi verkkokauppa, joka toimii Suomessa ja Ruotsissa.

Puuilon tuotevalikoima koostuu suureksi osaksi pienrautatavarasta ja työkaluista, mutta valikoimasta löytyy laajasti myös esimerkiksi lemmikkitarvikkeita, autotarvikkeita, puutarhatavikkeita, taloustavaraa sekä elintarvikkeita.

Kohderyhmä

Puuilon kohderyhmää on noin 30-60 vuotiaat Rakentamisesta kiinnostuneet ihmiset. Kohderyhmään kuuluvat ihmiset jotka rakastavat tehdä itse. 




sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Visualistin ammattisanastoa Cubuksella


Kondooli

Liikutettava teline, johon yleensä laitetaan alusvaatteita tai asusteita esille.

Jullari

Juliste.

Lisämyynti

Lisämyynti on tuotteiden myymistä asiakkaan valitsemien tuotteiden lisäksi. Lisämyyntiä pyritään tekemään sovituskopeilla sekä kassalla. Helposti lisämyytävät tuotteet asetetaan yleensä kassojen läheisyyteen.

Etupiikki

Seiniin kiinnitettävät piikit tuotteiden esillelaittoa varten.

Sivukaari

Seiniin kiinnitettäviä metallikaaria tuotteiden esillelaittoa varten.

Etunäyttö

Kun tuoteet laitetaan esille etupiikkiin puhutaan etunäytöstä.

Sivunäyttö

Kun tuotteet laitetaan esille sivukaareen puhutaan sivunäytöstä.

Kampanja

Kampanjassa tietyt kampanjatuotteet sijoitetaan myymälän etuosaan. Kampanja vaihtuu aina tietyn ajan kuluttua ja niiden rakentamiseen tulee aina ohjeet joita tulee noudattaa.

A- alue

Myymälän etuosa.

Service zone

Kassa-alue ja sovituskopit.

Visualistina Cubuksella

 
   Cubuksella esillepanojen rakentamisessa tärkeä sääntö on yksinkertaisuus. Tuotteet on sijoiteltava niin, että esillepano on simppeli, kevyt sekä selkeä. Tehdessäni uutta esillepanoa mietin aina tuotteille selkeän järjestyksen esimerkisi mallin tai värin mukaan. Tuotteet on oltava väriärjestyksessä vaaleimmasta tummimpaan. Cubuksella työtahti on usein kova ja ripeys on todella tärkeää. Kuitenkin tärkein työtehtävä kaikista on asiakaspalvelu.

   Kampanjan rakennus kuuluu myös visualistin työtehtäviin. Cubus on ketjuliike, jolloin jokaisen kamppiksen rakentamiseen tulee ohjeistus, jota on noudatettava. Tarkoitus on että jokaisessa cubuksen liikkeessä kamppisesillepanot olisivat suunnilleen samanlaisia.

Aluriosaston julisteiden vaihto





Cubus

Kopioitu cubuksen nettisivuilta:

Kuvahaun tulos: Cubus logo
"Cubus on osa perheomisteista Varner-tekstiilikonsernia. Tavoitteemme on vastata pohjoismaalaisten perheiden tarpeisiin – haluamme, että sinä voit tuntea olosi hyväksi, helposti. Tavoitteemme on ollut sama viimeiset 40 vuotta, mutta tällä hetkellä kehitymme nopeammin kuin koskaan.
Tänä päivänä luomme vahvempia siteitä Cubuksen Pohjoismaisiin juuriin; elämäntapaan, arvoihin ja tarpeisiin. Sisällytämme toimintaamme pohjoismaisuuden, yksinkertaisen suunnittelukielen ja haemme väripalettimme luonnosta. Suunnittelijaryhmämme ottaa vaikutteita pohjoismaisesta ilmastosta. Tiedämme, että myös kesällä täällä pohjoisessa voi olla tarvetta kevyille housuille kuin untuvatakillekin. Syksy taas tuo mukanaan toiveet lämpimistä, mukavista tuotteista sekä kevyistä, toimivista materiaaleista.
Keskitymme puhtaisiin, yksinkertaisiin laatuihin ja luonnonmateriaaleihin. Pyrimme olemaan parhaita villatuotteissa ja haluamme olla edelläkävijöitä mitä tulee muihin luonnonkuituihin. Keskitymme materiaaleihin unohtamatta trendikkyyttä. Suunnittelutiimimme sesonki toisen jälkeen, suuntaa ajatuksensa kohti ajatonta, mutta modernia pohjoismaista vaatekaappia.Lisäksi toimintaamme ohjaa jatkuva taustalla oleva tietoisuus siitä, että valitsemme kaikista kestävän kehityksen mukaisimmat vaihtoehdot koko tuotantoprosessin läpi. Jokaisella teolla on merkitystä. Olemme esimerkiksi päättäneet käyttää vain neljää kankaantoimittajaa suuremman läpinäkyvyyden saavuttamiseksi, olemme poistaneet huppareistamme metalliosat ja käytämme farkuissamme kierrätettyjä vetoketjuja. Näin siksi, että yksityiskohdilla on suuri merkitys. Ja koska meillä on vastuu ja suuri halu tehdä toimenpiteitä, jotka edistävät vihreää muutosta eteenpäin."

Aloitin työssäoppimisen cubuksella 2.1.2020. Kyseessä on kolmas työssäoppimisjaksoni opiskelujeni aikana.

maanantai 28. lokakuuta 2019

Somepäivityksiä, esillepanoja ja asiakaspalvelua.

Työssäoppiminen Carlingsilla on nyt ohi. Työssäoppimisjaksoni oli mukava ja töihin oli aina kiva mennä mukavan työporukan ansiosta. Pidin työskentelystä Carlingsilla ja voisin jopa työskennellä siellä joskus tulevaisuudessa. Opin harjoitteluni aikana paljon uutta myymälässä työskentelystä, esillepanojen rakentamisesta ja asiakaspalvelusta.

Työtehtäväni

   Työtehtäviini kuului mm. myymälän siistimistä, esillepanojen rakentamista, asiakaspalvelua, purkua ja vaatteiden hälyttämistä sekä Salon carlingsin ig-tilin päivittäminen.

                  Ottamiani kuvia Carlings Salon instagramiin:

Vailentin takit.
Misfits bändipaidat.


Vailentin takit.

vailentin neuleet.

levis seinäesillepano
Levis seinäesillepano.

vailent ja winwin seinäesillepano.








Mitä uutta opin harjoitteluni aikana?

   Opin Harjoitteluni aikana paljon uusia asioita myymälätyöskentelystä. Opin paljon perusasioita vaatekaupassa työskentelystä mm. vaatteiden hälyttäminen ja viikkaaminen ja kuinka ne tulisi laittaa esille sekä mallinukkejen pukeminen. Opin paljon myös hyvästä asiakaspalvelusta ja sain paljon vinkkejä miten voisin kehittää omaa asiakaspalveluani.

Vahvuudet ja kehityskohteet.

   Olen hyvä noudattamaan sovittuja aikatauluja ja annettuja ohjeita. Olen luotettava, rehellinen ja omatoiminen. Olen hyvä esillepanojen tekemisessä ja osaan pitää myymälän siisitinä sekä esillepanot myyvän näköisinä. Kehityskohteinani ovat asiakaspalvelu sekä vuorovaikutus muiden työntekijöiden kanssa. Opin asiakaspalvelusta paljon uutta ja muut kannustivat minua tarjoamaan rohkeasti apua asiakkaille. Olen huomannut kynnyksen madaltuneen huomattavasti, mutta parannettavaa vielä on. Vuorovaikutuksessa muiden työntekijöiden kanssa olisi myös parannettavaa.

maanantai 16. syyskuuta 2019

Somepäivityksiä Carlingsin instagramiin.

   Kolmas viikko harjoittelua carlingsilla on nyt takana. Kaupalle on tullut paljon syksyn uutuuksia, esimerkiksi pörrötakit sekä pehmeät ja lämpimät hupparit. farkkumallit ovat pikkuhiljaa tulleet tutummiksi. Pääsin myös päivittämään carlingsin instagramia uusista bändipaidoista.

Pääsin päivittämään Carlings Salo instagramia Misfitsin bändipaidoista.
Pääsin päivittämään Carlingssalo- instagramia Misfitsin bändipaidosta.


perjantai 30. elokuuta 2019

Leen pöytäesillepano.

  Ensimmäinen työpäivä Carlingsilla

 Aloitin maanantaina 26.8 työssäoppimisen carlingsilla. Aluksi minulle kerrottiin carlingsin eri vaatemerkeistä ja myymälän käytännöistä ja työtehtävistä. Ensimmäisenä päivänä carlingsilla vaihtui  Karven kampanja, joten koko päivä meni oikeastaan siinä. Tarkoituksena oli tehdä myymälän etuosasta mahdollisimman farkkuinen ja laittaa Karven farkkuja esille. Ekana päivänä pääsin myös harjoittelemaan viikkausta ja viikkauslauta tuli tutuksi. Olen ekalla viikolla lähinnä tutustunut myymälän farkkuihin ja vaatemerkkeihin, siistinyt myymälää, laittanut hälyttimiä ja hinnoitellut brändituotteita. Sain tehtäväkseni myös sovittaa kaikki naisten farkkumallit, jotta se helpottaisi minua neuvomaan asiakkaita farkkujen suhteen.

Sain tehdä pöytäesillepanon Leen tuotteista ja sain siitä hyvää palautetta.
Sain tehdä pöytäesillepanon Leen tuotteista ja sain siitä hyvää palautetta.

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Carlings.

   

About us

Carlings as we know it today, was started by Frank Varner in 1980.
We are a multibrand-chain, offering a wide selection from our housebrands, mixed with well-known international brands.
The concept is rooted in denim and music, made for urban-minded youth that are energetic and somewhat rebellious.
We are not afraid to stand out and challenge the “norm”.
Even though we might be rebellious, we are very aware of our responsibility as a retailer.
- kopioitu Carlingsin nettisivulta.


Carlings on norjalainen farkkuketju ja lifestyle- konsepti. Ensimmäinen Carlings-liike avattiin 1982 tällä hetkellä liikkeitä on yli 200 mm Norjassa, Suomessa, Ruotsissa ja itävallassa. Carlings on osa VarnerGroup-vaateyritystä jonka pääkonttori sijaitsee norjassa. Carlings tarjoaa laajan valikoiman katumuodin ja farkkujen huippumerkkejä mm. Levi's, Lee, Karve, Dickies, Santa Cruz ja Vans.




sunnuntai 2. joulukuuta 2018

työssäoppimisviikko 6

Tällä viikolla pääsin liimaamaan jouluikkunatarroja sekä laittamaan mobileja podiumin yläpuolelle.
Sain myös ripustaa joulukoristeita kassan yläpuolelle. työtehtäviini on kuulunut entistä enemmän paketointia joulun lähestyessä.






tiistai 27. marraskuuta 2018

työssäoppimisviikko 5

Viides viikko meni black friday-esillepanoja ja ikkunaa tehdessä. Pääsin myös ensimmäistä kertaa liimaamaan ikkuna- ja lattiatarroja. Muuten tein vaan näitä perushommia (kuorman purku, hinnoittelu, asiakaspalvelu, hyllytys, roskien vienti). olen myös oppinut vastaanottamaan asiakkaiden myymälätilauksia.







tiistai 13. marraskuuta 2018

työssäoppimisviikko 3

Tällä viikolla pääsin harjoittelemaan ensimmäistä kertaa pumppukärryjen käsittelyä ja pääsin taas tekemään näytekappaleen gravitraxeista. Muuten olen tehnyt vaan näitä perushommia: kuorman purkua,hyllyttämistä,hinnoittelua,roskien vientiä ja myymälän siistimistä.

LOL surprise- hylly


Valmis gravitrax-rata

perjantai 2. marraskuuta 2018

työssäoppiminen: viikko 2

Tällä viikolla aloitimme purkamaan halloweeniä ja pääsin laittamaan joulutuotteita esille.


Perjantaina pääsin purkamaan halloweenkoristeita myymälän A-alueelta ja tekemään uutta esillepanoa barbien ja playmobilin tuotteista.

perjantai 26. lokakuuta 2018

Työssäoppiminen: viikko1

Ensimmäinen työssäoppimisviikko on nyt takana. Aika on mennyt nopeasti ja olen oppinut paljon uutta. Ensimmäisenä päivänä pääsin tekemään tuotteille hintoja ja harjoittelemaan paketointia.
Olen päässyt purkamaan kuormaa, paketoimaan, fronttaamaan, hinnoittelemaan tuotteita, ja tekemään esillepanoja. Olen myös auttanut hieman asiakkaita. Työpäivät ovat paljon rankempia ja pidempiä kuin normaalit koulupäivät joten olen ollut aina töiden jälkeen todella väsynyt. työskentely on sujunut ihan hyvin vaikka tuotteiden paikkojen löytämisessä on vielä vähän ongelmia. Olen viihtynyt työssäoppimassa kuitenkin ihan hyvin ja työskentely on mukavaa.
 Schleich-hylly

TY-pehmolelut



Pääsin myös rakentamaan näytekappaleita