sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

10.4 valokuvausta ja taidemuseo.

   Olimme 10.4 keskiviikkona turussa opintomatkalla. Saimme opettajalta valokuvaustehtävän. Tehtävänämme oli kuvata erilaisia pinnanrakenteita, vastakkaisuuksia, rytmejä ja diagonaalia. Aloitimme päivän valokuvauksella ja siirryimme myöhemmin Turun taidemuseoon.

Kuvaamiani erilaisia pinnanrakenteita:

Puuta.

marmoria.

laatta.



parkettia.

puuta.

erilaisia laattoja sekä jatkuva rytmi.

Jatkuva rytmi.

Kivilaatta.

Kiviseinä.

Vastakkaisuus kova-pehmeä.

Vastakkaisuus pieni-suuri.

Jatkuvuus.

Piste.

Jatkuvuus.

Vastakkaisuus tumma-vaalea sekä diagonaali.
Jatkuva kuvio.



Kuvien jälkeen menimme Turun taidemuseoon katsomaan Hannaleena Heiskan näyttelyn. Saimme opastetun kierroksen museossa, joka oli mielestäni mielenkiintoinen. Pidin erityisesti näyttelyssä olevista videoista.

   Hannaleena Heiska (s. 1973, Oulu) on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2006. Hänen tuotantonsa koostuu maalauksista, filmeistä ja installaatioista ja viime vuosina hän on työskennellyt myös performanssitaiteen keinoin. Vuonna 2011 Heiska oli ehdolla Ars Fennica -palkinnon saajaksi. Hänen teoksiaan kuuluu Turun taidemuseon lisäksi useisiin merkittäviin kokoelmiin, kuten Nykytaiteen museo Kiasman, Göteborgin taidemuseon ja Saastamoisen säätiön kokoelmiin. (kopioitu Turun taidemuseon nettisivuilta.)







   Saimme lopuksi vielä tehtäväksemme kuvata yksi mielenkiintoinen teos ja kertoa, miksi valitsi juuri sen. Valitsin kyseisen Juhani Harrin teoksen vuodelta 1994. Valitsin sen, koska se erottui muista teoksista. Teoksessa on jollain tavalla ehkä hieman ahdistava tunnelma, joka kiehtoi minua.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti